TAPAHTUMAKALENTERI | Torstai, maaliskuu 14, 2019

Musiikillinen ja osallistava teatteriesitys jossa yhdistyy musiikilliset pedagogiset elementit ja teatterin tekeminen.

Rauha Räppääjällä on erilaisia pelkoja ja esitys kertoo siitä kuinka Rauha löytää rohkeuden musiikin ja yleisön avulla.

Esityksessä käsitellään ongelmia ja niiden voittamista hauskalla ja mukaansatempaavalla tavalla.

Esitys vahvistaa yhdessä tekemisen voimaa ja yhteisöllisyyden tärkeyttä.

Yleisö laulaa, loruttelee, käyttää kehosoittimia ja liikkuu omalla paikallaan sadun edetessä. Musiikkiministerillä matkassa myös poikkihuilu.

Käsikirjoitus

Annu Valonen ja Tuuli Paasolainen.

Esiintyjät

Rauha Räppääjä: Annu Valonen

Musiikkiministeri: Tuuli Paasolainen

Vapaa pääsy, paikkavaraukset kulttuuritoimistosta p.044 7591248.

Hauska musiikillinen monologi rakkaudesta iskelmään ja elämään.

Pieni ihminen jaksaa elää pienen toivon varassa. Raili on 1944 syntynyt Seston kassa, yksinhuoltaja, Sörkan friidu ja lähiön asukki, romantikko, jolle sattuu ja tapahtuu. Hänen ihailunsa kohde on suomalainen iskelmä ja sen ihanasti laulavat ujot iskelmätähdet. Omasta mielestään Raili on syntynyt samassa paikassa ja samaan aikaan iskelmän kanssa.  Mutta kuinka Raili laulaa?

Teksti ja ohjaus: Sakari Kirjavainen
Lavalla: Annu Valonen

 

Vapaa pääsy!