Skip to main content
Maa
Kukka

Maaseutuyrittäjän palvelut

Tiedote avautuu TÄSTÄ

Suomen suurin maatalouslomituksen paikallisyksikkö aloittaa toimintansa 1.1.2023. Toiminnasta vastaa Toholammin kunta, jonka Mela on valinnut yhteistyökumppanikseen. Tavoitteenamme on tarjota laadukkaat lomituspalvelut oikea-aikaisesti ja asiakkaitamme kuunnellen ja lomituspalvelulakia kunnioittaen.

Jatkossakin teitä palvelee tutut hallinnon henkilöt ja maatalouslomittajat. Pyrimme muutenkin siihen, että nyt toteutuva muutos näkyisi lomitustyön arjessa mahdollisimman vähän. Kuten aikaisemmin olemmekin jo tiedottaneet, hallinto palvelee teitä kolmessa toimipisteessä; Toholammilla, Kalajoella ja Nivalassa.

Vuoden vaihteessa keskitymme perusasioihin niin, että henkilöstölle (noin 370) saadaan palkat maksettua oikeaan aikaan, lomittajien työvuorosuunnittelu tehtyä ajallaan ja yrittäjien lomitukset jatkuvat keskeytyksettä. Samanaikaisesti, kun aloitamme uuden yksikön toimintaa, päätämme vanhojen paikallisyksiköiden toimintoja. Helmikuussa saamme Lomitusnetin tietokannat yhdistettyä ja kaikki asiakkaat, lomittajat ja muut toiminnot yhteen tietokantaan. Valmistelutyötä on tehty jo ennen yhdistymistä, mutta toimintojen yhtenäistäminen ja kehittäminen jatkuu yhdistymisen jälkeen.

Asiakkaiden toivomme käyttävän ensisijaisesti asiakaspalvelunumeroa.

Asiakaspalvelu 2.1.2023 alkaen puh. 040 1519 111 arkipäivisin klo 8.30 - 15.30

Sähköinen asiointi Melan Lomitusnetissä alla olevan linkin kautta:

https://www.mela.fi/asiointipalvelut/#lomitusnetti-1

Tästä linkistä pääset jättämään hakemukset ja lomitusta koskevat pyynnöt joustavasti kellonaikaa katsomatta ja lomahallinto ottaa ne käsittelyyn kiireellisyysjärjestyksessä.

Asiakirjojen toimittaminen suojatulla sähköpostilla

Toholammin kunnan nettisivuilla on linkki, jonka kautta voitte toimittaa asiakirjoja suojatulla sähköpostilla https://www.toholampi.fi/lomituspalvelut/sahkoinen-asiointi/

Nettisivuilta löytyvät myös koko hallinnon henkilökohtaiset yhteystiedot ja muuta lomituspalveluihin liittyvää tietoa.

 

logo-mobi_0.png

HAAPAVESI

TÄHTELÄNKUJA 1 (CITY HALL)
86601 HAAPAVESI
FINLAND

TELEPHONE: +358 447591300


INFO EMAIL: NEUVONTA@HAAPAVESI.FI

Our brochure
haapavesi_en-1.png

FACEBOOK

HAAPAVESI FACEBOOK-PAGE

 

Sitemap