Hyppää pääsisältöön

Esiopetus

Esiopetus

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna. Esiopetus on lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista tukevaa toimintaa. Esiopetuksessa noudatetaan esiopetuksen opetussuunnitelmaa, joka on otettu käyttöön 2016.

Esiopetusta järjestetään 19 tuntia viikossa. Esiopetusta järjestetään koulun työ- ja loma-aikojen mukaan.

 

Varhaiskasvatuksessa esiopetusta järjestetään Ahjolan ja Onnimannin päiväkodeissa lapsille, jotka esiopetuksen lisäksi tarvitsevat täydentävää varhaiskasvatusta. Myös yksityisessä Pilke Taikakummussa järjestetään esiopetusta ja täydentävää varhaiskasvatusta lukuvuonna 2026-2027.

Lapsille, jotka osallistuvat vain esiopetukseen, esiopetus järjestetään kouluilla. Esiopetusasioissa palvelee varhaiskasvatustoimiston lisäksi myös koulutoimisto.

 

Esikoululaisten on mahdollista saada kuljetus esiopetukseen, mikäli matka kotoa esiopetukseen on yli 3 km. Kuljetus koskee vain kuljetuksia suoraan esiopetukseen, ei varhaiskasvatukseen. Koulukuljetusta haetaan ennen lukukauden alkua. Onnimannin ja Ahjolan päiväkodeissa esiopetuksessa olevien lasten hakemukset toimitetaan varhaiskasvatuksen sihteerille Tiia-Sofia Laitilalle. Voit toimittaa hakemukset sähköpostitse osoitteeseen tiia-sofia.laitila@haapavesi.fi

 

Esiopetukseen ilmoittaudutaan sähköisesti Wilman kautta. Perheille lähetetään vuoden alussa kirjeellä ohjeet esiopetukseen ilmoittautumiseen. Ilmoittautumisen jälkeen esiopetuspaikasta tehdään oppilaaksiottopäätös, joka postitetaan perheille.