Hyppää pääsisältöön
Koulujen kerhotoiminta

Harrastamisen Suomen malli

Harrastamisen Suomen mallissa järjestetään harrastustoimintaa perusopetuksen 1.–9. luokkien oppilaille. Harrastustarjonnassa kuunnellaan lasten ja nuorten toiveita. Päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen.

Harrastamisen Suomen mallissa tavoitteena on mahdollistaa kaikille lapsille ja nuorille maksuton ja mieluisa harrastus koulupäivän yhteyteen. Jotta harrastaminen olisi mieluista, perustuu kerhotarjonta lapsille tehtyyn koululaiskyselyyn. Toimintaa rahoitetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämällä avustuksella, jossa kunnan omarahoitus on noin 25 %.

 

Hauska Harrastaa Haapavedellä

Haapaveden kaupungin tavoitteena on Suomen mallin kerhotoiminnalla järjestää ala- ja yläkoulujen oppilaille monipuolisesti maksutonta harrastustoimintaa heti koulupäivän jälkeen oppilaiden toiveita kuunnellen. Oppilaiden toiveita on kysytty kouluissa tehdyssä valtakunnallisessa kyselyssä 2022. Tavoitteena on, että mahdollisimman monella haapavetisellä lapsella olisi vähintään yksi harrastus. Haapaveden kaupunki järjestää harrastuskerhoja yhdessä muiden tahojen kanssa.

Haapavesi on ollut Suomen harrastamisen mallin pilotoinnissa mukana alusta asti jo vuodesta 2021. Hauska Harrastaa Haapavedellä -hankkeessa maksutonta harrastustoimintaa järjestetään jokaisella alakoululla sekä yläkoululla. Tavoitteena on saada jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluinen harrastus. Kerhotarjonnasta onkin kehittynyt pilotoinnin jälkeen varsin monipuolinen.

HaHaHa -toiminta on viikoittaista, koulupäivän yhteydessä, klo 13-17 välissä tapahtuvaa harrastamista syys- ja kevätlukukaudella. Loma-aikoina kerhoissakin lomaillaan. Kerhoja ohjaavat koulujen opettajat, koulunkäynninohjaajat, kirjasto, liikunta- ja vapaa-aika- sekä nuorisotoimi, Jokihelmen opiston opettajia, Unigaming sekä Haapaveden 4H-yhdistys.

Syksyllä 2023 alkavista kerhoista tiedotetaan oppilaita ja huoltajia koulun ja Wilman kautta. Kerhot löytyvät myös kaupungin sivuilta.

 

HaHaHa -harrastukset

HaHaHa -kerhot ovat luontoon, musiikkiin, taiteisiin ja kulttuuriin, lukemiseen, liikuntaan, kokkailuun, käsitöihin ja askarteluun ja tekniikkaan painottuvia kerhoja. Tyttö- ja poikakerhossa, monitoimikerhoissa sekä tsemppitiimissä voi kokeilla erilaisia lajeja, kokkailla, askarrella ja tehdä niitä asioita, jotka kerholaisia kiinnostaa. Tavoitteena on löytää jokaisen oma juttu ja kiinnostuksen aihe sekä tärkeimpänä saada ystäviä ja mukavia yhdessä olon hetkiä.

Parkour-kerhoa pitää 4H:n ohjaaja, jolla on kokemusta lasten ja nuorten kanssa toimimisessa ja parkourkerhosta aiemmilta vuosilta. Parkourin osalta lajin ohjaamiseen liittyvät taidot saadaan tunneilla käytössä olevasta Loikkakopla-sovelluksesta. Loikkakopla on Suomen kokeneimpien parkour-ammattilaisten luoma järjestelmä, joka tarjoaa omat yksityiskohtaiset ohjeet jokaiselle tunnille. Ohjeet ovat oppilaille videomuodossa ja ryhmän ohjaajalle lisäksi tekstinä. Harjoitukset on suunniteltu koululaisille, koulun liikuntasalissa ja pihalla.

Ala- ja yläkoululaisille on tarjolla pelikerhoja, jossa kerhoillaan kotoa käsin omalta tietokoneelta. Alakouluikäisten kerhot ovat Minecraft-kerhoja, joissa pelataan aikuisen ohjaajan läsnäollessa. Kerhoissa rakennetaan erilaisia rakennelmia yhdessä. 6-9-luokkalaisten Tulevaisuuden tuottajat -kerhossa harjoitellaan musiikin tekemistä Fruityloops studiolla. Kerhossa käydään läpi osittain musiikin teoriaa ja harjoitellaan efektien hallintaa, kokeillaan masterointia ja miksaamista ja opetellaan musiikin tekemistä tietokoneen avulla. Kerholaiset osallistuvat kerhoon kotoa käsin. Pelikerhoissa korostetaan hyvinvoinnin merkitystä osana pelaamista.

Erityislapsille on Hyttikalliolla oma kerho, jota pitää erityisopettaja. Erityislapsia otetaan myös muihin kerhoihin jokaisella koululla. Kerhot pidetään pääsääntöisesti kouluilla, joissa on esteettömyys huomioitu.

Kerhoja järjestetään kaikilla kouluilla eli kolmella sivukylän alakoululla, keskustan kahdella alakoululla sekä yläkoululla elokuulta 2023 toukokuulle 2024. Yläkoulun tyttöjen ja poikien kuntosalit pidetään liikuntahallin kuntosalilla. Kerhot kokoontuvat säännöllisesti kerran viikossa koko lukukauden ajan ja niiden ajankohta on heti koulupäivän jälkeen. Kerhot ovat tunnin, puolentoista ja kahden tunnin mittaisia. Harrastusten järjestäjinä toimivat opettajat ja koulunkäynninohjaajat, kirjastotoimi, nuoriso- ja liikuntatoimi, Jokihelmen Opiston opettajia, Haapaveden 4H-yhdistys ry:n ohjaajat sekä UNI Gaming.

Yhteystiedot:

 

HaHaHa -kerhojen koordinointi:

Tuija Metsäharju

044 0130 356

tuija.metsaharju@4h.fi

 

Koulujen yhteyshenkilöt:

Hyttikallio: Marjo Tuovila

Mäkirinne:

Humaloja:

Mieluskylä:

Vattukylä:

Yläkoulu:

 

Harrastamisen Suomen mallin esittelyvideo:

https://youtu.be/tvpkbkKbIVc