Hyppää pääsisältöön
Kaupunginjohtajan blogi

Tietoa hallinto- ja hyvinvointijohtajien viroista

Somessa ja puheenvuoroissa esiintyy hämmentävää tietoa Haapaveden hallinto- ja hyvinvointijohtajien virkoihin liittyen.  Tarja Pirkkalainen on toiminut hallintojohtajan avoimen viran hoitajana 6.11.2023 lukien. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan hän hoitaa virkaa siihen saakka, kunnes virka täytetään. 

Pirkkalaisella on pitkä kokemus Haapaveden kaupungin hallinnossa, viimeksi tietohallintosihteerin tehtävässä. Hänellä on tradenomin tutkinto ammattikorkeakoulusta, kaupan ja hallinnon alalta eli viran kelposuutta vastaava tutkinto. Hän on siis paitsi kokenut, myös pätevä avoimen viran hoitajaksi.  

Hallintojohtajan paikka katsottiin hyväksi täyttää vakinaisesti hieman lomittain kaupunginjohtajan viranhoidon aloittamisen kanssa, jotta molemmissa keskeisissä viroissa ei olisi samanaikaisesti uusi henkilö perehtymisvaiheessa Haapaveden asioihin. Itse tulin kaupunginjohtajaksi noin kahdeksan kuukautta sitten, joten hallintojohtajan viran täyttäminen ei missään nimessä ole voinut tulla ajankohtaiseksi vielä kuluvan syksyn aikana, kesken talousarvion laadintaa ja muutosneuvotteluja. Lisäksi muutosneuvottelujen tulos vaikuttaa laajasti moniin, myös hallinnon, tehtäviin. 

Millekään organisaatiolle ei jatkuvuuden kannalta ole hyväksi vaihtaa useaa henkilöä keskeisestä johdosta samanaikaisesti, ellei siihen ole pakottavaa tarvetta. Nyt ei ole ollut. Olemme voineet keskeytyksettä johtaa kaupunkiorganisaatiota hallitusti ja hyviä hallintotapoja noudattaen, vieläpä taloudellisesti ja toiminnallisesti poikkeuksellisen vaativassa tilanteessa.

Harhaanjohtavaa keskustelua esiintyy myös hyvinvointijohtajan viran perustamisesta, josta päätöksen teki kaupunginhallitus yksimielisesti. Siis kaikki hallituspuolueet ovat olleet viran tarpeellisuudesta yksimielisiä ja asialle on laaja kaupunkilaisten tuki ja tarve. Suvi Haikola on avoimen viran hoitaja toukokuun 2025 loppuun saakka. Viran vakinainen täyttäminen tulee ajankohtaiseksi keväällä ennen sitä. 

Sekä hallintojohtajan että hyvinvointijohtajan virkojen täyttämiseen liittyvät asiat on hoidettu avoimesti ja hyvää hallintotapaa noudattaen palveluiden jatkuvuutta ja laatua vaalien. Tämän ovat kaikki kaupunkilaiset voineet kokea toimivina positiivisina palveluina sekä avoimena hallintona.

Esa Jussila