Tervetuloa taidelaboratorioon Haapavesi-päiville Paakkilan puutarhaan 22.7.! Alla lisätietoa taidelaboratoriosta.
Haapavesi on mukana Kulttuurikenno -hankkeessa, joka toteutetaan paikkakunnalla taidelaboratoriona.
TAIDELABORATORIO: Ookko nää mistään kotosin?
TAIDELABORATORIO on taidepilotti, joka toteuttaa kokeellisia kuntakierroksia kuudessa kunnassa eteläisellä Pohjois-Pohjanmaan alueella. TAIDELABORATORIO jalkautuu pop-upina kuntien tapahtumiin ja järjestää yhteisötaidetoimintaa alueen asukkaille. Sen tavoitteena on tuoda taide osaksi arkea ja osallistaa mahdollisimman laaja joukko yhteisen taiteen tekemiseen. Näin pyritään lisäämään yhteisöllisyyttä kuntalaisten ja kuntien välillä.
TAIDELABORATORIO-kiertue lähtee liikkeelle pureutuen alueen asukkaisiin, yksilöihin, jotka pohtivat omaa suhdettaan taiteeseen ja taiteen tekemiseen. Ensimmäisen kierroksen aikana kartoitetaan ja testataan taidesuuntauksia-, menetelmiä ja -välineitä, jotka innostavat tekemään taidetta.
TAIDELABORATORIOn toinen kierros laajenee kuntalaisuuteen. Siinä haetaan taiteen avulla kunnan ominaispiirteitä ja vertaillaan niitä naapurikuntien identiteettiin. Kolmannella kierroksella pohditaan alueen identiteettiä ja kuntia yhdistäviä tekijöitä. TAIDELABORATORIO päättyy neljännellä kierroksella kansallisuuteen ja siihen liittyvään identiteettiin.
TAIDELABORATORIO on Pohjois-Pohjanmaan liiton hallinnoima ja OKM:n rahoittama hanke. TAIDELABORATORIOn vetää kuvataiteilija, Muotoilija YAMK-opiskelija Elina Stoor ja keramiikkataiteilija Talvikki Pisilä. TAIDELABORATORIO kiertää kesän 2023 aikana Haapaveden, Haapajärven, Kärsämäen, Nivalan, Oulaisten ja Siikalatvan kunnat neljään kertaan.
Lisätietoja:
Elina Stoor
040 585 0248 stooriteller@gmail.com
Pohjois-Pohjanmaan liitto
Auli Suorsa
Projektipäällikkö
Kulttuurikenno -hanke
050-386 8443 auli.suorsa@pohjoispohjanmaa.fi
Anni-Stiina Hujala
Kulttuurikenno-hanke
040 685 4043 anni-stiina.hujala@pohjoispohjanmaa.fi