Hyppää pääsisältöön
  • Seppo Aho tarkastelee Haapaveden elämää kameran linssin kautta
  • Käpy, kuvaaja Seppo Aho
Haapaveden elämää kameran linssin kautta
Seppo Aho tarkastelee Haapaveden elämää kameran linssin kautta
Käpy, kuvaaja Seppo Aho

Seppo Aho tarkastelee Haapaveden elämää kameran linssin kautta

Seppo Aho on monelle haapavetiselle tuttu kasvo: Aho kirjoittaa sivutyönään urheilujuttuja ja henkilöhaastatteluja paikallislehteen. Aho on yläasteikäisestä saakka harrastanut valokuvausta.

"Vuosi takaperin tuli tunne, että urheilukuvaus, mitä viimeiset kymmenen vuotta olen tehnyt, ei antanut enää sitä, mitä harrastukselta hain. Ja vaikka kuvaan toki myös luontoa, niin ei sekään aivan se minun juttu ole. Niinpä päätin kokeilla yhtä ehkä kaikkein vaikeinta kuvausgenreä, henkilökuvausta. Ja kuin tilauksesta minua pyydettiin kuvaamaan Haapaveden kaupungille uusia www-sivuja."

Seppo Aho ei ole paljasjalkainen haapavetinen. Hän syntyi Vimpelissä ja päätyi Rovaniemen sekä Kuusamon Käylän kautta Haapavedelle. Lapsuutensa hän on kuitenkin viettänyt Haapavedellä.

”Lapsuuteni Haapavedellä oli onnellista. Sitä aikaa ei voi moittia, sillä 70- ja 80-luvut olivat mukavaa, kiireetöntä aikaa.”

Kohta 21 vuotta Seppo Aho on aamuisin mennyt työpaikalleen Darekonille valmistamaan elektroniikkalaitteita.

Aho on perheineen asunut omakotitalossa Haapavedellä jo parikymmentä vuotta. Talo rakennettiin tontista asti parin vuoden etsinnän jälkeen. Aho muistelee, kun Haapavedellä elettiin aikaa, jolloin rakennettiin vähemmän ja kaupunki todella arvosti, että joku rakensi.

Aho rohkaisee yrittämään

Haapavedellä on Ahon mukaan loistavat olosuhteet opiskeluun. ”Meillä on loistava lukio, JEDU sekä Haapaveden Opisto, jotka ovat vertailukelpoisia mihin tahansa. Jos ihmiset tulevat muualtakin Haapavedelle opiskelemaan, niin mikseivät haapavetiset itse opiskelisi täällä?”

Työmarkkinoilla Haapavesi kärsii samoista ongelmista kuin lukuisat muutkin pienet paikkakunnat: työpaikat saattavat välillä olla tiukassakin, sillä tarjolla on paljon kausiluontoista hommaa. Välillä töitä on paljon, välillä vähemmän.

”Tähän aikakauteen kuuluu, että sellaisille työntekijöille on täällä kysyntää, jotka pystyvät tekemään lyhytaikaisia työpätkiä. Mutta löytyy myös työnantajia, joilla on jopa pulaa työntekijöistä”, Aho pohtii.

Aho valittelee, että Venäjän ulkomaisten tuotteiden vientikiellon tulokset näkyvät Haapavedellä selvästi.

”Eihän se ole Valion Haapaveden tehtaan vika, että Venäjälle ei voi viedä tiettyjä tuotteita. Eikä se ole myöskään paikallisten poliitikkojen vika. ” Aho toivoisi Haapavedelle lisää kivijalkayrittäjiä, sillä he tuovat rahaa kaupungille. Hän rohkaiseekin ihmisiä yrittämään. ”Pikkuisenkin persoonallinen yrittäjä menestyy Haapavedellä ihan varmasti!”

Ajattele positiivisesti

”Jos ajattelet negatiivisesti, negatiivisuus kasvaa ympärilläsi. Mutta jos luot ympärillesi positiivisuutta, näet myös positiivisemmin.”

Haapavedellä on Ahon mukaan paljon harrastusmahdollisuuksia ja hän kehuu erityisesti lenkkimaastoja, jotka soveltuvat loistavasti kävelyyn, juoksuun, pyöräilyyn ja hiihtoon. Urheilu on ollut perinteisesti haapavetisten suosikkiharrastus, mutta myös tanssi ja muu kulttuuri ovat vahvana esillä Haapaveden harrastusmahdollisuuksissa. Aho nostaa esiin myös kansalaisopiston näytelmäkerhot ja muut lukuisat kurssit. Hänen mukaansa ei tarvitse kuin avata silmät ja katsella ympärilleen ja varmasti löytyy jokaiselle joku harrastus.

”Jos lähtee siitä ajatusmallista, ettei täällä ole mitään, niin ei varmasti löydäkään mitään.”

Aho kiertää erilaisia tapahtumia valokuvaajana, joten hänellä on selvä kuva Haapaveden tapahtumatarjonnasta. ”Kyllä minun mielestäni Haapavedellä järjestetään suhteellisen paljon erilaisia tapahtumia. Ja aika monessa olen saanut olla itsekin mukana, myös kuvaajana."


Tutustu myös muihin tarinoihin Haapavedeltä

Logo - Haapaveden kaupunki

HAAPAVEDEN KAUPUNKI

TÄHTELÄNKUJA 1 (KAUPUNGINTALO)
86601 HAAPAVESI
Y-TUNNUS: 0184872-4

PUHELIN: 044 7591300


VIRALLISET TIEDOTTEET JA TIEDUSTELUT:
HAAPAVEDEN.KAUPUNKI@HAAPAVESI.FI

MUU SÄHKÖPOSTI: NEUVONTA@HAAPAVESI.FI

HENKILÖSTÖN SÄHKÖPOSTIT OVAT MUOTOA: etunimi.sukunimi@haapavesi.fi

KAUPUNGINTALO ON AVOINNA:
MA-TO KLO 9.30 - 15.00
PE KLO 9.30 - 14.00

 

LASKUTUSOSOITE:

Haapaveden kaupunki
Yksikön nimi (esim. Tekninen toimi)
003701848724
PL 5016 

02066 DOCUSCAN

Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701848724
Verkkolaskuoperaattori: Telia Finland Oyj
Välittäjän tunnus: 003703575029

 

 

Saavutettavuus

PALVELUITA

PUHELINLUETTELO
LOMAKKEITA
KUVA- JA LOGOPANKKI
OTA YHTEYTTÄ

MATKAHUOLLON REITTIOPAS

TARINOITA HAAPAVEDELTÄ


HAAPAVEDEN KAUPUNKI FACEBOOKISSA

TUTUSTU HAAPAVEDEN KAUPUNGIN FACEBOOK-SIVUSTOON JA TYKKÄÄ MEISTÄ

 

 

Sivukartta | Etusivulle