Hyppää pääsisältöön
  • Diana Seppä Haapavesi
  • Diana Seppä
Hyvän elämän äärellä
Diana Seppä Haapavesi
Diana Seppä

Hyvän elämän äärellä

Diana Seppä työskenteli sairaanhoitajana Venäjällä yli vuosikymmenen, ennen kuin hän muutti rakkauden perässä Haapavedelle. Tuosta on nyt vierähtänyt 14 vuotta ja Seppä on tällä hetkellä haapavetinen vaikuttaja ja näkyvä hahmo kaupungin arjessa.

Seppä on toiminut matkailupalvelutuottajana, opettajana, ohjaajana, tulkkina sekä kääntäjänä. Hän työskenteli yhdeksän vuotta Haapaveden ammattiopistolla maahanmuuttajien ohjaajana ja tulkkina. Hän on kotouttanut kymmeniä maahanmuuttajia, auttanut hankkimaan heille kodin ja työpaikan. Minkäänlaisiin ennakkoluuloihin hän ei ole koskaan törmännyt.

”Työ Haapavedellä on ollut vaativaa, haastavaa, monialaista ja vaihtelevaa. Se on vaatinut paljon, mutta myös antanut paljon”, Seppä kertoo.

Hänen mukaansa Haapavedellä on joillakin aloilla työvoimapulaa. Haapavesi tarvitsee ammattitaitoisia ja osaavia työntekijöitä, joten kaupungin täytyy tarjota tuleville asukkaille paremmat olosuhteet elämiselle ja asumiselle kuin muut kunnat.

Monipuoliset harrastusmahdollisuudet ovat rikkaus

Diana Sepän mukaan Haapavedellä on erittäin hyvä asua ja elää. Hän kehuu kaupungin peruspalveluita ja harrastusmahdollisuuksia.

Sepän mielestä on rikkaus, että Haapaveden kokoisessa kaupungissa toimii 4 koulutuslaitosta – JEDU, Haapaveden opisto, Jokihelmen opisto ja Jokilaaksojen musiikkiopisto – jotka tarjoavat ammatillista ja musiikillista koulutusta sekä vapaata sivistystä.

”Esimerkiksi Jokihelmen opistolla on todella laaja tarjonta vapaa-ajan toimintaa ja erilaisia kursseja. Haapaveden Urheilijat sekä monet muut yhdistykset tekevät todella paljon arvokasta vapaaehtoistyötä, jotta kuntalaisilla olisi edellytykset harrastaa monipuolista liikuntaa ja sen myötä he voisivat hyvin.”

Seppä on monessa mukana: hän on aktiivinen yhdistystoimija ja myös kaupunginvaltuutettu. Vapaa-aika on kortilla, mutta silloin kun aikaa liikenee, Seppä käy lastensa kanssa uimassa, laulaa kirkkokuorossa sekä solistina erilaisissa tilaisuuksissa. Haapavetisiä ihmisiä hän kehuu ystävällisiksi, rehellisiksi ja mukaviksi.

”Täällä Haapavedellä on kaikki mitä tarvitaan hyvään elämään”, Seppä toteaa ylpeästi.


Tutustu myös muihin tarinoihin Haapavedeltä

Logo - Haapaveden kaupunki

HAAPAVEDEN KAUPUNKI

TÄHTELÄNKUJA 1 (KAUPUNGINTALO)
86601 HAAPAVESI
Y-TUNNUS: 0184872-4

PUHELIN: 044 7591300


VIRALLISET TIEDOTTEET JA TIEDUSTELUT:
HAAPAVEDEN.KAUPUNKI@HAAPAVESI.FI

MUU SÄHKÖPOSTI: NEUVONTA@HAAPAVESI.FI

HENKILÖSTÖN SÄHKÖPOSTIT OVAT MUOTOA: etunimi.sukunimi@haapavesi.fi

KAUPUNGINTALO ON AVOINNA:
MA-TO KLO 9.30 - 15.00
PE KLO 9.30 - 14.00

 

LASKUTUSOSOITE:

Haapaveden kaupunki
Yksikön nimi (esim. Tekninen toimi)
003701848724
PL 5016 

02066 DOCUSCAN

Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701848724
Verkkolaskuoperaattori: Telia Finland Oyj
Välittäjän tunnus: 003703575029

 

 

Saavutettavuus

PALVELUITA

PUHELINLUETTELO
LOMAKKEITA
KUVA- JA LOGOPANKKI
OTA YHTEYTTÄ

MATKAHUOLLON REITTIOPAS

TARINOITA HAAPAVEDELTÄ


HAAPAVEDEN KAUPUNKI FACEBOOKISSA

TUTUSTU HAAPAVEDEN KAUPUNGIN FACEBOOK-SIVUSTOON JA TYKKÄÄ MEISTÄ

 

 

Sivukartta | Etusivulle